lauantai 29. kesäkuuta 2013

haastetta pukkaa

Sain Allulta haasteen. Kuvituksena Instagramin kätköistä löytyneitä kuvia, kun en ole uusiakaan töiden vuoksi ehtinyt räpsimään.

Haasteen säännöt:

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.

2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.

3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.

4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa, jolla on alle 200 lukijaa.

5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.

11 asiaa minusta:

1. Olen huono kiirehtimään. Työpäivinäkin minun pitää varata vähintään pari tuntia valmistautumisaikaa,  vaikka todellisuudessa valmistautumiseen menee ehkä kolmen vartin verran. Haluan tehdä asiat rauhassa ja huolella.

2. Kutian polvista todella herkästi. Jos joku haluaa heittäytyä uhkarohkeaksi, niin tervetuloa vaan kutittelemaan meitsin polvia..

3. Rakastun helposti tv-sarjoihin ja niiden hahmoihin ja välillä on suorastaan pelottavaa miten vahvan tunnesiteen osaan kehittää täysin fiktiivisiin henkilöihin. Viimeisin rakkauskohde on BBC:n Sherlock ja etenkin Andrew Scottin tulkinta Moriartysta. Ah. 

4. Olen huono sanomaan ei ja siksi kalenterini on aina liian täysi.

5. Tavoitteenani on lopettaa tupakointi syksyyn mennessä. 

6. Pelkään hämähäkkejä, verta, neuloja, hammaslääkäriä, omituisia rasahduksia pimeässä, kummituksia, korkeita paikkoja ja rekkojen ohittamista autolla. Näin muutaman mainitakseni.


7. En omista tällä hetkellä kunnon kameraa, mutta tarkoituksena olisi tänä kesänä hankkia sellainen.

8. Tänä kesänä tarkoituksena on myös hankkia vihdoin ja viimein tatuoinnit molempiin ranteisiin, kuvatkin on olleet jo iäisyyden valmiina.

9. Olen oppinut tykkäämään ruoanlaitosta vasta viimeisen vuoden sisällä.

10. Kokkola-kotini on mitä ihanin ja mitä mahtavimmalla paikalla.

11. En osta koskaan hajuvesiä ja käytänkin sellaista vaan ja ainoastaan silloin, jos saan sellaisen lahjaksi. Ihan rahanhukkaa sellaiset.

 

Allun kysymykset:
1. (Matkin Paprikaa:) Minne veisit asuinkaupunkiisi vierailemaan tulleen ystävän?
- Mikkelissä veisin ystävän vohvelille ja jäätelölle Naisvuorella sijaitsevaan kahvilaan, shoppailemaan mansikoita ja herneitä torille sekä illan tullen parille relaksoivalle Helle-terasille kävelykadulle. Myös KB ja Jälkipeli kuuluisivat mahdollisesti ohjelmistoon. 
Kokkolassa puolestaan veisin toverin vanhaan kaupunkiin ihastelemaan kauniita puutaloja, sitten West Coast Billiardiin (ja olennaisena seikkana mainittakoon että nimenomaan siihen pitkään tummaan puupöytään) ja lopuksi Timin Grillille euron kevätkääryleitä popsimaan.

2. Omituisin tapasi?
- Jos A:lta kysyttäisiin, niin varmaan meikäläisen vääntämät turtles-leivät (kyllä, lasken tämän tavaksi..). Paahtoleipää, ketsuppia ja juustoa, sitten koko komeus mikroon ja voilá! Lisäksi olen superneuroottinen herätyskellon kanssa: asetan puhelimeen keskimäärin viisi herätystä soimaan viiden minuutin välein ja rituaali päättyy siihen, että jokainen herätys varmistetaan vähintään sen viisi kertaa että ne ovat varmasti päällä..

 http://distilleryimage6.s3.amazonaws.com/fdd82324e09011e2bb3522000a1fb076_7.jpg

3. Kerro joku tuunausvinkki!
- Oon surkea tuunaaja, joten paha kertoa mitään vinkkejä. Omat tuunaustaitoni rajoittuvat lähinnä "jee teenpä näistä farkuista shortsit"-meininkiin.

4. Suosikkiblogisi?
- Näitä on niin monia! Suosituimmista varmaan Rokkirekki, Kaikki Mitä Rakastin, Aamukahvilla ja Colour Me!.
Pienemmistä blogeista miellyttävät muun muassa Turkupäiväkirjat, Party Of Poladroid Friends ja Bubblegum Sweetie Pie.

5. Mikä satuhahmo olisit ja miksi?
- Samaistun kovasti Pikku Prinssi-kirjan Kettuun ja Ruusuun. Ketussa samaistun ideologiaan, Ruusussa ehkä enemmän persoonaan. Ja jos muilta ihmisiltä kysyttäisiin, niin Pikku Myy. Nuttura ja äkkipikainen luonne löytyvät nimittäin minultakin.
 
6. Paras naamiaisasusi kautta aikojen?
- Olin penkkareissa Haisuli! Puvun teetätin ompelijalla ja kyseinen puku on edelleenkin tallessa. Oli mukavaa kun kukaan ei tunnistanut + onnistun säikäyttelemään ihmisiä matkalla baarista kotiin.. 

7. Kuvaile lempparimukiasi.
- Turkoosi, Arabian Muumi-tuotantoa, Nipsu. 

8. Ruoka tai herkku jota voisit syödä päivittäin?
- Mäkkärin suklaapirtelö, sillä se vaan on niin syntisen hyvää. Lisäksi myös Estrellan perussipsit ja tsatsiki-dippi!

9. Minkä supervoiman tahtoisit omistaa?
- Lentäminen olisi ihan supersiistiä, ei tarvitsisi koskaan huolehtia kyydityksistä tai matkakustannuksista.

http://distilleryimage7.s3.amazonaws.com/78f03d76de5711e29a5722000a9f3079_7.jpg

10. Näytelmä jonka olet viimeksi nähnyt?
 - Viimeisin taitaa olla meidän koulun kolmosvuosikurssilaisen oma ohjaus nimeltä Pirunpuntari tänä keväänä.

11. Asia jossa olet hyvä?
- Vähän ehkä vaikeaa arvioida itseään näin, mutta koen olevani hyvä esiintymisessä ja näyttelemisessä. Onhan tässä kuitenkin jokunen vuosi sitä hommaa tullut tehtyäkin.
  
Omat kysymykseni:
1. Lemppareista lempparein kesäpuuha?
2. Puhutko jotain murretta, mitä?
3. Inhokkikotityö ja miksi?
4. Missä asennossa nukut?
5. Tämän hetken suosikkibiisi ja miksi?
6. Suurin haaveesi tällä hetkellä?
7. Kuvaile lempivaatekappaleesi
8. Mikä saa sinut hymyilemään?
9. Kerro vitsi!
10. Tekstiviesti- ja soittoäänesi?
11. Lempihymiösi?

Yhtätoista bloggaajaa (enkä sellaisia joilla olisi se alle 200 lukijaa.. ärsyttäviä tämmöiset säännöt yhy joten kapinoin!!!!!111one) en tähän hätään keksi, mutta heitän haasteen seuraaville:
Turkupäiväkirjat / Henkarillinen hattaraa ja Rokkirekki.
 
Haaste on muutenkin vapaata riistaa, että tehköön ken tahtoo. Hiphei!

Ei kommentteja: