tänään oli ja on hyvä päivä

Tavallisesti nukun lomalla ja vapaapäivinä kevyesti kahteentoista ja joskus jopa ylikin puolenpäivän, mutta tänään potkin itseni ylös sängystä jo yhdeksältä, eli samoihin aikoihin kun A lähti töihin. Ja miten ihanaa olikaan nautiskella aamukahvista aamuauringossa, käydä rauhassa suihkussa ja lotrata hoitoaineella oikein pitkän kaavan mukaan ja huomata sitten, että kello ei ole vielä edes kymmentä. koko päivä aikaa vain omille jutuille ja ajatuksille (+ pakollinen asiainhoito alias verotoimistossa käynti), huikeaa.

 

Hyvin alkaneen päivän ja porottavan auringon rohkaisemana pukeuduin myös ensimmäistä kertaa tänä vuonna shortseihin ja jätin sukkahousut vaatekaappiin. Jokaisen kesän ensimmäinen shortsipäivä on aina hirvittävän jännittävä, kun ei oikein ole varma että onko niitä shortseja vielä korrektia käyttää. Kaupungillakin tulee vielä tasaisin väliajoin vastaan ihmisiä nahkatakit päällä, pitkät housut jalassa ja huivit kaulassa. Tänään päätin kuitenkin olla rohkea, eikä kukaan mulkoillut tai purrut, eli selvisin farkkushortseineni kyseisestä koettelemuksesta hengissä ja hyvillä mielin. Elän myös toivossa että nämä valkeat kalkkunakoivetkin saivat itseensä edes pienen häivähdyksen kesäväriä shortsikauden avaamisen kunniaksi.

  

Vapaapäivänä on myös hyvä tehdä täsmäiskuja kirpputoreille kun on kerrankin kunnolla aikaa kiertää jokainen pöytä, tutkia pienetkin nurkat huolella ja kaivaa myllättyjen vaatekasojen alta esiin todellisia aarteita. Yllä näkyy tänään löytyneistä aarteista pari, Fidalta löytyneet mansikka- ja puukorvikset. Taidankin pujottaa mansikat korviini hetimiten kun kipaistaan A:n kanssa iltasumpeille ulos auringonpaisteeseen. Kivaa!

alkukesän tunnelmia

Kesäkodin seinältä löytyy hieno ajatus:

Lause tarkoittaa Googlen mukaan (korjatkaa mikäli olen väärässä) seuraavaa: "a merry heart does good like a medicine". No, niinhän se tekee, mitä sitä vastaakaan väittämään.

Ja tänä kesänä oma sydämeni on ainakin varsin merry. Tai on ollut jo pidemmän aikaa, mutta varsinkin nyt, juuri tänä nimenomaisena kesänä. Seuraavan neljän kuukauden aikana ei tarvitse ostaa yhtäkään junalippua, viettää yhtäkään sunnuntaita lähtö- ja "yhyymullaonjonytsuaikävä"-fiiliksissä tai laskea päiviä siihen kun pääsen lempparikainalopaikalle. Pelkästään jo nuo faktat tekee sydämen todella, todella iloiseksi.

Mikään ei ole tällä hetkellä parempaa kuin se, että joku on odottamassa kun palaa töistä kotiin. tai että on joku, jolle tehdä ruokaa ja jonka kanssa maratoonata Sherlockia tai katsoa leffoja myöhälle yöhön kun ei vielä nukuta tarpeeksi. Elämän pieniä iloja, mutta sitäkin tärkeämpiä. Ja sekin on ihan kivaa, että toinen tuo maalaisperunalastuja kaupasta, vaikka tarkoituksena oli hakea vain pari purkkia ruokakermaa.

Tästä kesästä tekee spesiaalin myös viime kesältä tuttu tosijees työpaikka, huikeat toverit ja kaikki suunnitelmat jotka vain odottavat toteuttamista. niin ja tietysti instagramissakin esitelty, kirpputorilta löytynyt virkattu kesäreppu.

 

Kuuleeko kesä 2013, olen valmis.

alku

KUKA?

Salla, ikää 24 vuotta. Opiskelen ammattikorkeakoulussa Kokkolassa teatteri-ilmaisun ohjaajaksi ja ensi syksynä pyörähtää käyntiin kolmas opiskeluvuosi. Vapaa-aika kuluu näytellen koulun produktioissa, ystäviä tapaamalla, elokuvia ja tv-sarjoja fanittamalla, juomalla liikaa kahvia (maidolla, ei sokeria) sekä reissaamalla Kokkola-Mikkeli väliä rakkaan ystäväni VR:n avustuksella.

Lemppariasioita elämässä ovat tällä hetkellä maailman paras poikaystävä, lemmikkikani Aramis, kirpputoreilla kiertely, sipsit tzatziki-dipillä, vanhat kerrostalot ja leveät ikkunalaudat, elokuvien ja tv-sarjojen psykopaattipahikset, retrokuvioidut verhot ja tyynynpäälliset, kesäavovaimoilu,  puujalkahuumori ja sananmuunnokset. Myös unelmointi, käsikirjoituksesta omien repliikkien merkitseminen ja nukkuminen pitkään aamuisin ovat lähellä sydäntä.

MIKSI?

Kirjoitin melkein kolmen vuoden ajan blogia, mutta lopulta inspiraatio tyrehtyi elämän kuljetellessa vähän sinne sun tänne ja päätin suosiolla vain antaa olla. Pari päivää sitten sain kuitenkin jälleen blogikärpäsen pureman ja no, tässä sitä taas ollaan. Jätän menneisyyden painolastin taakseni tämän uuden blogin myötä ja toivon, että saan bloggaamisesta tällä toisella kierroksella vähintään yhtä paljon energiaa ja inspiraatiota kuin sillä ensimmäisellä. Sillä kivaahan tänne kirjoittelu on ja toivottavasti myös te, arvoisa pieni lukijakuntani, saatte tulevista höpötyksistäni edes jotain irti.

MITÄ?

Oman elämän ihmellisyyksiä, teatteria, kirpputorilöytöjä, oman pukeutumisen kanssa kriiseilyä, valokuvia ja ihan vaan yleistä lätinää jos sun mistä.

Ja nyt kun on viralliset esittelyt hoidettu pois alta, voin julistaa Dear, dear Sallyn uuden aikakauden alkaneeksi. Ulkoasu tosin etsii vielä vähän paikkaansa ja muotoaan, mutta muuten töttöröö ja hellät tunteet, näillä mennään!